Residenssejä Benelux-alueella

Eskus on OKM:n rahoittaman Esitystaide Eurooppaan -hankkeen myötä koostanut yhteenvedon Benelux-alueen esitystaiteen residensseistä. Benelux-alueella (Alankomaat, Belgia ja Luxemburg) on tunnetusti erittäin elinvoimainen esitystaiteen kenttä ja esittävien taiteiden valtiollisestikin hyvin tuettu kulttuuri.

Mikäli suomalainen tai Suomessa asuva ryhmä pyrkii kansainväliseen toimintaan, on sen rakentaminen hyvä aloittaa mieluiten ajallisesti pidemmällä residenssivierailuilla, jolloin on mahdollisuus verkostoitua ja tutustua paikallisiin taiteilijoihin sekä kuraattoreihin. Residenssit avaavat myös mahdollisuuksia koota ympärilleen kansainvälinen kollegoiden ryhmä. Henkilökohtaisten suhteiden merkitystä ei voi korostaa liikaa, sillä Suomea huomattavasti paremmista resursseista huolimatta, myös Benelux-alueen kuraattoreilla ja esitystaloilla on rajalliset puitteet kansainvälisten taiteilijoiden kutsumiseen. Täysin tuntemattomien esiintyjien kutsuminen on aina myös lippuriski.

Eskus toivoo, että tämän residenssikoosteen avulla esitystaiteen ryhmät ja taiteilijat ymmärtävät, että residenssimahdollisuuksia on tarjolla todella paljon ja monipuolisesti eri työvaiheisiin sekä urallaan eri vaiheessa oleville taiteilijoille. Kuten koosteesta huomaa, myös monet suomalaiset taiteilijat ovat listattujen residenssien alumneja. Suurin osa listan residensseistä antaa myös dramaturgista palautetta ja ohjausta oman maansa kontekstista, mikä on kansainvälistä uraa suunnittelevalle taiteilijalla kullanarvoista tietoa. Ei ole liioiteltua neuvoa, että useimmiten kansainvälinen ura aloitetaan residenssien kautta.

Osaan residensseistä on hakuaikaa vielä jäljellä tänäkin vuonna.

Lue tai lataa kooste: Residenssikooste Benelux-alue 2025

Facebook
Twitter
LinkedIn

Uutisia / tapahtumia

Tanssiesityksen kokeminen osallistuen

Muistan kiihkeän keskustelun opiskelukaverin kanssa SNDO:lla* 90-luvun alussa. Pohjimmiltaan hän väitti, että tanssiesityksellä on voima muuttaa jonkun elämää. Minä olin sitä mieltä,

Scroll to Top