Piste Kollektiivi - Piste Collective

[FI]
Piste (perustettu v.2007) on ammattitaiteilijoiden ja taidekasvattajien kollektiivi, jolla on intohimo tehdä taidetta vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteisön kanssa ja sen osana. Pisteen arvot ovat rehellisyys, rohkeus ja lempeys. Se tuottaa laadukkaita ja erottuvia esittävän taiteen teoksia sekä soveltavan taiteen toimintaa. Kollektiivi rakentaa myös hankkeita sekä muotoilee taidekasvatuksen menetelmiä. Piste kehittää erittäin aktiivisesti ammattitaidealan käytäntöjä. Taiteellisen työn tuki on kollektiivissa järjestetty käyttäen omaa SideBySide-menetelmää, jonka ytimessä on teosten yhteiskehittäminen.
Piste toimii Rovaniemellä, mutta esiintyy valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Pisteellä on 21 jäsentä, jotka kaikki ovat taiteen ammattilaisia nykysirkuksen, tanssin, teatterin, nukketeatterin, musiikin, kuvataiteen, valotaiteen, mediataiteen ja soveltavan taiteen aloilta. Kollektiivi jakaa näkemyksen siitä, että taide kuuluu kaikille ihmisille vauvoista vanhuksiin. Piste näkee taiteen myös tapana olla yhdessä ja tulla yhteisöksi. Piste on työskennellyt pakolaisnuorten, lapsiperheiden, vanhusten ja vammaisten kanssa.
Kollektiivin esitykset ja tapahtumat kokoavat vuosittain tuhansia katsojia. Esityskertoja on Rovaniemellä, Lapin maakunnassa sekä eri puolilla Suomea ja Eurooppaa vuosittain 80–110, joista 5–10 ensiesitystä. Sen taideteoksia voidaan nähdä ja kokea perinteisissä ja ei-perinteisissä esittävän taiteen tiloissa.
[EN]
Piste (formed in 2007) is a collective of artists and art educators who share a passion to do art in relation to their community. Cross-art Collective Piste produces high-quality and distinctive contemporary circus, dance and theatre performances and applied art projects.
Piste creates productions, performances and projects and develops methods of art education. The Collective is very active in developing the practices of the professional art field.
Piste is based in the town of Rovaniemi, but performs nationwide and internationally. Piste has 21 members, all of whom are professional artists or art educators from the fields of contemporary circus, dance, theatre, puppet theatre, music, visual arts, light art, media arts and applied arts.
The people of Piste share a view that art belongs to all people from babies to elderly. Piste also sees art as a way to be together and to become a community. Piste has worked with refugee youth, infant families, elders and people with disabilities.
The collective brings to an audience of altogether 3000 spectators on average 60 performances and 5-10 premieres yearly. Its artwork can be seen and experienced in traditional and non-traditional spaces.