Vuonna 2003 perustettu Myllyteatteri syntyi mylläämisen halusta – visiosta esitystaiteeseen ja teatteriin, jossa ihmisfysiikka ja musiikki yhdistyvät; näyttämö soi. Viitekehys sille on eurooppalaisten auteaur-ohjaajien visuaalis-fyysinen teatteri. Myllyteatterin pyrkimyksenä on tehdä musikaalisia ja visuaalisia esityksiä, joissa yhtä tärkeinä elementteinä ovat näyttelijä ja hänestä syntyvä näyttämöllinen estetiikka: esineet, musiikki, äänet, valot ja vaihtuvat esitystilat. Myllyteatteriin kuuluu teatteritaiteilijoita sekä Suomesta että ulkomailta. Tammikuussa 2019 teatterin taiteellisena johtajana on aloittanut ohjaaja, dramaturgi ja kirjailija Aino Kivi.

Eskukselle esittävien taiteiden valtionpalkinto
Taiteen edistämiskeskuksen esittävien taiteiden toimikunta on myöntänyt Eskukselle esittävien taiteiden valtionpalkinnon ”tunnustuksena merkittävästä asemasta esitystaiteen toimijoiden tukijana ja mahdollistajana”. Myöntökriteereissä todetaan myös,