Kiuruveden 102 salaisuutta huipentui kahdeksantuntiseen yöesitykseen

Kiuruveden 102 salaisuutta -työpajat huipentuivat mittavaan kahdeksantuntiseen yleisöä osallistavaan yöesitykseen Kiuruveden kulttuuritalolla. Esityksessä asetuttiin kuuntelemaan ja havainnoimaan rakennusta yöaikaan. Nuorten toteuttama esitys rakentui erilaisten havainnointitehtävien, keskustelujen, käsitöiden ja fyysisten harjoitteiden vuoropuhelussa, yhteistä yöruokailua unohtamatta. Esitys avasi yleisölle mahdollisuuden hiippailla kirjastossa, kertoa ja kuunnella omia ja toisten kokemuksia asioista jotka eivät mahdu arkiymmärryksen piiriiin, sekä keskittyä kuuntelemaan talon ääniä yksin ja yhdessä.

Idea esitykseen nousi esiin nuorten jakaessa rakennukseen liittyviä outoja muistoja; itsestään aukeavat ovet, koputukset ja keskusradion kummittelu ilta-aikaan olivat tuttuja lähes kaikille työpajaan osallistuneille nuorille. Löytyypä Kiurusalin katsomosta myös kahdelle edesmenneelle Kiuruveden Maalaiskaupunginteatterin jäsenelle omistettua penkkiä, jotka fysiikan lakeja uhmaten tahtovat taipua istuma-asentoon.

  • Teemu Päivinen, 102-ohjaaja Kiuruvedellä
Facebook
Twitter
LinkedIn

Uutisia / tapahtumia

Eskus korottaa vuokrahintoja elokuusta 2026 alkaen

Eskus nostaa vuokraushintoja elokuun 2026 alusta. Keskimääräinen hinnankorotus on 14 %. Uudet hinnastot ovat näkyvillä sivuillamme 26.6.2026 alkaen. Heinäkuussa olemme lomalla, eikä

Scroll to Top