Kiuruvedellä valmisteilla kaksi esitystaideteosta

Työpaja starttasi räväkästi, kun esittelypäivänä, ennen kuin ehdimme edes aloittaa nuorten kanssa, vastassa oli kahden eri lehden toimittajat kysymyksineen ja kameroineen. Työpajaan osallistuvat nuoret, jotka ovat pyörittäneet itsenäisesti Kiuruveden vapaata nuorisoteatteria ja omaavat intohimoisen asenteen taiteen tekemiseen, olivat ilmeisen tottuneita mediahuomioon; täten eniten hämmennyksissä tilanteessa oli allekirjoittanut. Tarttuminen entuudestaan tuntemattoman esitystaiteen avaamiin esityksellisiin mahdollisuuksiin tapahtui myös räväkästi. Kahden ensimmäisen työpajapäivän jälkeen rakenteilla on jo kaksi esitystaideteosta, joista toinen toteutuu somessa ja toisen esityksen pääosissa on Kiuruveden kulttuuritalo ja sen kätkemät salaisuudet.

Ryhmäläiset piirtävät esityslakanaa partituuriksi kulttuuritalolla toteutettavaan yöesitykseen.

102 salaisuutta jatkuu Kiuruvedellä 9. ja 16.11.

  • Teemu Päivinen, 102-ohjaaja Kiuruvedellä
Facebook
Twitter
LinkedIn

Uutisia / tapahtumia

Toisissa tiloissa 20 vuotta: Juhlavuosihaastattelu

Eskuksen jäsenryhmä Toisissa tiloissa viettää 20-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi Eskus tilasi taidekriitikko ja tietokirjailija Maria Säköltä haastattelun ryhmän historiasta ja tulevaisuudesta.   Kolme

Scroll to Top