Puheenvuoro esitettiin Esittävän taiteen vapaan kentän päivässä 5.3.2025 Helsingissä, Cirkolla.
Hyvät kuulijat ja lukijat,
olen Mikko Makkonen, tällä hetkellä vapaana tanssitaiteilijana työskentelevä tanssitaiteen maisteri. Seuraavan hetken haaveilen teille vasten omaa kokemus- ja työhistoriaani tulevaisuuden esittävien taiteiden kentästä. Pohdintani nojaa vain omiin havaintoihini, tutkinnon saamisesta aina tähän hetkeen asti, josta johdan ajatuksia suhteessa tulevaisuuskuvaan, huomioiden taidetyön sosiaalisia, sisällöllisiä ja rakenteellisia puolia.
Tulevaisuuden taidekenttä — sosiaalisesti, sisällöllisesti ja rakenteellisesti kestävänä kehittyvä toimintaympäristö
Huomisen taidekenttä rakentuu alustamaisen ja tekijävetoisen työnantajuuden rakenteisiin, jotka ovat aidosti avoimia ja läpinäkyviä, ja joissa työllistyminen sekä työtilaisuudet jakautuvat suhteessa tekijäkuntaan tasaisemmin, tarjoten samalla sisällöllisesti rikasta ja tekijäkunnaltaan vaihtuvaa taidetta, hyvän työnantajuuden tukemana. Tulevaisuuden kenttä pitää edelleen sisällään konventioita kehittävää sekä uutta hakevaa taiteellista ajattelua eri tekijä- ja kohderyhmineen, mutta ilman näiden vastakkainasettelua.
Kenttä ei rakennu aliresursoiduille pöytälaatikkoyhdistyksille, joiden ylläpitämiseen tai toiminnan toteuttamiseen kentän ekosysteemissä ei ole todellisesti varaa ja joissa taiteilijat päätyvät tekemään ydintehtävänsä lisäksi yhä enemmän kaikkea muuta, usein ilmaista työtä.
Työnantajaorganisaatiot ja rahoittajat tunnistavat valta-asemansa ja vastuullisuutensa, jos resurssien vähetessä toimijoiden määrä vähenee ja syntyy tuotantoresurssien keskittymiä. Sen linjaaminen, millaista ja kenen taidetta tuotetaan, onko vaihtuvuutta ja ketkä työllistyvät, on läpinäkyvää ja kestää kriittistä tarkastelua.
Rahastojen ja säätiöiden roolin korostuessa tunnistetaan niin sanottujen touhutonnien haaste, jonka sijaan rahoittajat käyvät aiempaa runsaammin keskinäistä dialogia ja mahdollistavat kattavampaa tukea ehkä harvemmille kerrallaan, mutta huolehtien kuitenkin tuen saajien vaihtuvuudesta pitkän aikavälin tarkastelussa. Toisaalta, miksi osa-aikaisia apurahoja ja tukimuotoja ei voisi jakaa yhä useammalle täydentämään sirpaleista palkkatyön vuosisykliä.
Kohti tuotantojen pidempiä elinkaaria ja kiertuerakenteita
Tulevaisuuden kenttä pääsee pois jatkuvasta uuden taiteen ylituottamisen paineesta ja siirtyy sen sijaan kohti taidetuotantojen pidempiä elinkaaria, sekä kunnalliset ja valtiolliset rajat ylittävää saavutettavuuden lisäämistä, jotka mahdollistavat pitkäjänteisempää työrauhaa sekä kasvavia työtilaisuuksia.
Tanssille ja muulle esittävälle taiteelle on tulevaisuudessa uusia, huolella pilotoituja ja kestäväksi vakiinnutettuja kiertuerakenteita kotimaassa, kuitenkaan kansainvälisen kulttuuriviennin roolia unohtamatta. Näitä kiertuerakenteita on luotu lukuisten jo olemassa olevien maakuntatoimijoiden ja taidelaitosten väleille kaikkiin ilmansuuntiin levittyen, ja ne tarjoavat ratkaisuja esitys- ja katsojalukujen kerryttämiseen sekä työllistyvyyden ja saavutettavuuden kasvattamiseen.
Tulevaisuudessa mediat ottavat vankasti koppia taidealojen ja tekijöiden tunnettuuden lisäämisestä, mutta ilman henkilöbrändi- tai klikkipaineita. Lisäksi mediat, alan eri rakenteet, edunvalvontajärjestöt ja tekijät kerääntyvät yhteen tekemään pitkäjänteistä ja entistä vahvempaa vaikuttamistyötä. Näiden myötä valtakunnallinen taiteen arvostus ja toimialan hahmotus kasvaa myönteisesti.
Esittävät taiteet kaikkine myönteisine vaikutuksineen ovat entistä juurtuneempia yhteiskuntaan, jo sieltä varhaiskasvatuksesta peruskouluun sekä myöhempään taidemyönteiseen elämään. Ehkäpä aamu-uutisissa on tulevaisuudessa urheilun rinnalla aina myös jokin kulttuuriuutinen jostain päin Suomea.
Välittäminen on jokaisen osallistumista kehittämiseen ja puuttumista epäkohtiin
Resurssien vähetessä ja kilpailun kasvaessa toivon myös välittämisen arvon korostuvan. Työn sosiaalisen tason kannalta unelmoin kentästä, jonka eri tasoilla tunnistetaan välittämisen ja valittamisen välinen ero.
Tulevaisuudessa alan eri rakennetasot, yhteisöt ja vastuuasemassa olevat eivät kiitä vaikenevaa tai passiivista, ehkäpä helppona pidettyä kollegaa, joka kenties oman ja/tai toisen hyvinvoinnin kustannuksella on aina valmis mihin tahansa, hinnalla millä hyvänsä. Sen sijaan kiitosta saa siitä välittämisestä, jota osoitetaan tuomalla esiin kehitysehdotuksia, antamalla rakentavaa palautetta tai puuttumalla epäkohtiin yhteisen edun edistämiseksi.
Vastavuoroisesti pitkä- ja lyhytaikaiset työyhteisöt jäsenineen arvostavat vetovastuullista organisaatiota, joka toimii proaktiivisesti, sosiaalisesti kestävästi ja vastaanottaa yhteisöstä välittävän jäsenen palautteita myönteisenä — eikä taakkana tai kuormitteena.
Unelmoin siis kentästä, jossa vaalitaan yksilön tai yhteisön kiihtyvän urakehityksen, klikkimäärien tai sisällöllisten menestysten rinnalla tai jopa niiden yli taidetyön sosiaalista, eettistä ja ekologista kestävyyttä. Tunnistetaan, että toiminnan resursointi, tuotantosuunnittelu sekä toivottavasti alati kehittyvä työntekemisen kulttuuri ovat aina vuorovaikutteista aktiivista valintaa.
Esihenkilöiden ja vetovastuullisten kouluttautuminen henkilöstötyössä sekä johtamisessa on tulevaisuudessa kunnia-asia, eivätkä yhdenvertaisuussuunnitelmat ja eettisen työn ohjeet ole vain yhdistysasiakirjoja muiden joukossa tai pakote rahoitushakemuksessa, vaan arkista konkretiaa toiminnan työkaluna. Villisti unelmoin siitä, että työn kestävyys ja eettisyys tulee jollain tasolla aidosti tarkistetuksi tasaisin väliajoin niin, että sillä voi olla merkitystä toimijan tai yksikön rahoitukseenkin.
Yhtä lailla solidaarinen ja hyvät alais- ja yhteisötaidot omaava kollega on tulevaisuudessakin aina arvossaan. Kutsumusammateissa niin vapaalla kentällä kuin taidelaitosten koneistoissa tunnistetaan tulevaisuudessa entistä herkemmin terveen rajat.
Vaikuttavuusvaatimukset suhteessa tukiin ja resursseihin
Ymmärrettävää toki on, että taiteen kenttää läpileikkaa aliresursointi ja ylikuormitus aina virkakoneistosta yksittäisen suorittavan vapaan taiteilijan arjen tasoille, joten valtaosan arki on toiminnan toteuttamista ja arjen kuormasta tai niukkuudesta selviytymistä, ilman konkreettista aikaa sekä henkistä tai fyysistä tilaa, joka mahdollistaisi nopeampia kestävyyden kasvukäyriä tai taiteellisia uusiutumisia.
Haluaisinkin nähdä tulevaisuuden taiteen kentän, jossa esimerkiksi työn määrä, alakohtaiset vaikuttavuusluvut ja talouden kokonaistuotos olisi mahdollista suhteuttaa realistisesti käytettävissä olevien resurssien määrään. Tilat, tuet ja muut resurssit löytäisivät siis tasapainoon alalta edellytetyn kattavuuden ja vaikuttavuuden kanssa.
Toiveeni on, että tulevaisuudessa Suomen tanssin ja esittävän taiteen kenttä on järjestäytyvä, heikommassa asemassa olevia puolustava, maailma- ja yleisösuhteeltaan vastuullinen sekä taiteellisesti moniääninen toimintaympäristö, jota tukee vahva yhteinen edunvalvonta, kehittyvä rahoitusjärjestelmä, media sekä aito välittäminen ja solidaarisuus.
Kiitos.
Mikko Makkonen
