ANTI – Contemporary Art Festivalin toiminnanjohtaja ja johtava kuraattori Elisa Itkonen ja New Performance Turku Biennalen taiteellinen johtaja Leena Kela osallistuivat marraskuussa 2023 nykytaiteen asiantuntijaorganisaatio ja tiedotuskeskus Framen opintomatkalle New Yorkiin. Sekä ANTI että NPT ovat Eskuksen jäsenorganisaatioita. Matkan pääkohteena oli performanssi- ja esitystaiteeseen keskittyvä Performa Biennial, jonka puitteissa on järjestetty jo useamman vuoden ajan maakohtaisia paviljonkeja.
Tänä vuonna oli Suomen vuoro Finnish Pavilion Without Walls -kokonaisuudella, johon osallistui näyttävä kattaus suomalaisen nykytaiteen, ääni- ja esitystaiteen sekä musiikin ammattilaisia. Performan eetoksen mukaisesti Suomen paviljongissa oli mukana runsaasti ”uusia taiteellisia ääniä” sekä tilausteoksia, jotka osittain toteutettiin yhteistyössä paikallisten taiteilijoiden kanssa. Paviljonki toteutui kansainvälisen yhteistyön, mutta pääosin suomalaisen rahoituksen turvin.
Opintomatkan osallistujat valittiin viime touko-kesäkuussa järjestetyllä avoimella haulla. Haku oli suunnattu performanssi- ja esitystaiteeseen erikoistuneille kuraattoreille ja nykytaiteen ammattilaisille. Elisan ja Leenan lisäksi matkaan valikoituivat taiteilija ja mm. Mad House Helsingin kuraatori, tanssitaiteilija Maija Mustonen, PALO Art Productions -tuotantoyhtiön johtaja Stéphane Querrec sekä Kiasman kuraattori Satu Oksanen. Lisäksi ryhmään liittyi mukaan omakustanteisesti suomalaisia nykytaiteen ammattilaisia.
Mikä antoi teille impulssin hakea mukaan Framen järjestämälle matkalle?
Leena: Olen seurannut Performa Biennialia etäältä jo pitkään ja tavannut heidän toiminnanjohtajansa Esa Nicklen muutamia vuosia sitten hänen vieraillessaan Suomessa. Performanssitaiteilijana ja -kuraattorina halusin nähdä, miten maineikas performanssitaiteen kenttään asemoituva biennaali toimii sekä päästä näkemään heidän eri alojen taiteilijoilta komissioimiaan uusia teoksia.
Elisa: Kansainväliset matkat ovat aina mahdollisuus luoda ANTI-festivaalille uusia kontakteja, ja tässä tapauksessa vuoropuhelua Yhdysvaltojen nykytaiteen kentän kanssa. Henkilökohtaisesti en ole koskaan päässyt käymään Yhdysvalloissa, vaikka olen säännöllisesti etäyhteyksin kontaktissa muutamiin kollegoihin siellä. Halusin kuraattorina päästä kokemaan tunnetun, ison mittakaavan taidetapahtuman ja tutustumaan siihen, minkälaisia rakenteita sen järjestäminen vaatii.
Esitystaiteen kentällä törmää usein erilaisiin käsitteisiin ja kategorioihin. Onko kategorisointi teidän mielestänne edes tarpeellista ja mihin Performa sijoittuisi tässä laajassa käsiteviidakossa?
Leena: Performa ei mielestäni ole ensisijaisesti performanssifestivaali, vaan keskittyy pikemminkin esityksen käsitteen monipuoliseen tarkasteluun, varsin ansiokkaasti. Festivaalin perustaja, legendaarinen RoseLee Goldberg on taustaltaan taidehistorioitsija, joka kirjoitti vuonna 1988 kirjan niḿeltä Performance art: from futurism to the present. Kirja on eräänlainen performanssitaiteen kulmakivi; se kokosi yhteen muilla taiteen osa-alueilla vuosikymmenten saatossa tapahtuneet asiat, jotka lopulta johtivat siihen, että performanssitaide omana taidelajinaan ylipäätään syntyi 1960-luvulla, ja että New Yorkia voidaan pitää performanssitaiteen syntymäpaikkana. 2010-luvulla alkaneen niin sanotun uuden performatiivisen käänteen myötä performanssitaide on kiinteästi osa nykytaidetta, ja sitä voi nähdä keskeisten museoiden ja biennaalien ohjelmistoissa. Performan ohjelmistossa voi havaita, että performanssitaiteen käsitettä on lavennettu reippaasti ja mukana on suvereenisti esimerkiksi nykytanssia.
Mutta kategorisointi ylipäätään? Eniten se varmaan vaikuttaa katsojakokemukseen, siihen lähtökohtaan, josta katsoja menee jotain tiettyä esitystä katsomaan.
Teille tulee työn puolesta vuositasolla varsin paljon matkapäiviä. Mikä sai teidät lähtemään kokonaiseksi viikoksi New Yorkiin?
Leena: Minun toiveenani oli nähdä biennaalin mittakaava niin festivaalin kuin teostuotantojenkin osalta. Perfoma Biennialille New York kaupunkina luo jo isomman maineen ja aseman. Vaikka itse teosten mittakaava ei olisikaan niin valtavasti suurempi kuin mitä me vaikkapa New Performance Turussa pystymme esittämään, luo kaupunki kaikelle oman kultakehyksensä. New Yorkissa kaikki on suurta!
Elisa: Minun tavoitteenani oli saada jonkinlainen ote ja ymmärrys New Yorkista nyky- ja esitystaidekontekstina, ja halusin myös tunnustella, voisiko ANTIlla olla potentiaalia tai tarvetta luoda vahvempia kumppanuuksia kaupunkiin. Tämä tavoite toteutuikin hyvin Framen ohjelman kautta, vaikka mitään konkreettisia yhteistyöideoita ei vielä syntynyt.
Mikä oli mielestänne viikon paras anti?
Leena ja Elisa: Ehdottomasti juuri Framen järjestämä opinto-ohjelma!
Leena: Opinto-ohjelman sisältö oli varsin intensiivinen, ja sen kautta pääsi tutustumaan moneen muuhunkin paikkaan kuin Performan tapahtumapaikkoihin. Vierailulistalla oli mm. Performance Space, The Kitchen ja monta muuta performanssitaiteen klassikkopaikkaa. Tapasimme myös Guggenheim-museon performanssikuraattorin Nat Brotmanin. Ylipäätään viikon ohjelma tarjosi hienon näkökulman New Yorkin performanssitaiteen kenttään.
Elisa: New York on esitystaiteen näkökulmasta todella monipuolinen ja kiinnostava paikka, mutta toki sille kentälle asettuminen saattaa olla taiteilijoille haastavaa, ihan jo taloudellisestikin. Jäimme kuitenkin molemmat pohtimaan, että ainakin Nykin lukuisat residenssipaikat saattaisivat kiinnostaa monia suomalaisia alalla työskenteleviä, myös Eskuksen jäseniä.
Miltä Performa tapahtumana vaikutti?
Elisa: Esityksiä oli paljon, taiteilijoita useammasta maasta ja teoksia oli esillä museoissa, teattereissa ja vaikka missä. Eli tapahtuman ohjelma oli todella laaja. Mutta Performa jäi silti jotenkin etäiseksi; mahdollisuuksia olla yhteyksissä ja keskustella tapahtuman järjestäjien kanssa oli lopulta aika vähän. Odotin myös enemmän julkisen tilan teoksia, mutta niitä ei sattunut omalle vierailuviikolle.
Leena: Niin, tapahtuma oli aika hajautettu, myös ajallisesti. Paljon jäi näkemättä, koska paikalla ei voinut olla kolmea viikkoa. Mutta sosiaalisesti aktiiviset pääsevät kyllä Performassa verkostoitumaan ihan hyvin. Yleisö sinänsä oli pääosin nykiläistä, ja tänä vuonna vieraita oli erityisesti Suomesta, Baltiasta ja Tanskasta erilaisten yhteistyöprojektien takia. Osan heistä tunsimme toki entuudestaankin, mutta yhteydet syvenivät matkan aikana.
Elisa: Jäin pohtimaan myös sitä, miten rahoitustausta näkyy taiteellisessa kokonaisuudessa. USA:ssa kaikilla teoksilla on oma yksityinen rahoittajansa ja rahoitus vaikuttaa usein suoraan kuratointipäätöksiin. Tämä näkyi mielestäni Performassakin. Mukana oli toki hienoja taiteilijoita ja teoksia, mutta kokonaisuus ei vaikuttanut kovin yhtenäisesti ja johdonmukaisesti kuratoidulta.
Leena: Olen samaa mieltä. Ja Performan ulkomaisten taiteilijoidenkin rahoitus hankitaan hyvin pitkälle lähtömaista. Eli kyseessä on eurooppalaisesta näkökulmasta tarkasteltuna pikemminkin jonkinlainen alusta kuin yhtenäisesti kuratoitu festivaali. Täytyy sanoa, että onneksi meillä on julkista rahoitusta – taiteen vapaus toteutuu! Sitä on syytä vaalia, ettei sisältötyöskentely vahingossa ajaudu rahan ohjaamaksi.
Eeva Bergroth
Kuva: Anna Maria Häkkinen: Afterglow, low lingering slips of light, 2023. Performa Commission for the Performa Biennial 2023. Co-produced with the Lower Manhattan Cultural Council and presented as part of The Finnish Pavilion Without Walls. Performers: cove barton, jay beardsley, Magpie, Raymond Pinto, Isa Spector, Emmi Venna, Kate Williams, Anna Therése Witenberg, and Angel Zinovieff. Photo by Maria Baranova. Courtesy the artist and Performa.
Lisätietoja:
